Lainaa.com

Yleinen

Äiti haluaa nukkua!!

30.09.2011, dannuska

Muistelin tuossa pari päivää sitten, että viimeksi olen nukkunut koko yön heräämättä viime vuonna. Kohta puoliin alkaa tuntumaan siltä, että nukkuminen voisi olla ihan kivaa.

Raskaana ollessa viimeiset viikot menivät öisin vessassa juoksemiseen. Ensimmäiset kuukaudet poika kitisi vatsavaivoja, eikä mitenkään päin ollut hyvä olla. Keväällä näytti siltä, että nyt voitaisiin meilläkin nukkua. Sitä onnea kesti pari viikkoa, sitten alettiin tekemään ensimmäisiä hampaita ja kärsimään kesän helteistä.Helteet loppuivat ja alahampaat puhkesivat ja minä hölmö luulin että nyt se helpottaa. Poikaa alkoivatkin vaivaamaan ylähampaat, joita kitistiin etenkin öisin. Kolme hammasta on ilmestynyt ja yksi on vielä tuloillaan.

Nyt parina yönä en ole enää antanut tissiä, vaan olen vain silitellyt ja taputellut pojan takaisin uneen. Ensimmäisenä yönä heräiltiin parin tunnin välein, viime yönä nukuttiin KUUSI tuntia ennen heräämistä. Silloinkin parit taputtelut riittivät ja poika jatkoi uniaan vielä muutaman tunnin. Aamulla pinniksestä kurkki iloinen virnistelijä ja äitikin oli paljon virkeämpi. Ihana oli touhuta pojan kanssa aamulla, kun silmät eivät olleet ristissä ja ajatuskin luisti suorastaan loistavasti 🙂


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *