Lainaa.com

Yleinen

Ylös hän ponnistaa

12.10.2011, dannuska

Poika on kehittynyt oikein urakalla. Ryömivää ipanaa oli vielä suhteellisen helppo vahtia, mutta nyt kontataan VAUHDILLA. Nyt on siis kaikki tuolit ja pistorasiat vaarassa. Samalla opittiin myös istumaan ja nousemaan tukea vasten seisomaan.

Päivät kuluvat siinä, kun yritän pitää pojan kaukana kaikesta luvattomasta tai sydän kurkussa pelkään milloin kaatuu selälleen istualtaan. Poika kyllä istuu todella hienosti, mutta luulee välillä olevansa keinutuolissa ja yrittää keinua edestakaisin. Ja kyllähän sen arvaa että nurinhan sitä pian ollaan. Pahemmilta haavereilta ja huudoilta on kuitenkin onneksi vielä vältytty. Seisominenkin vähän kauhisuttaa äitiä, kun poika ei meinaa muistaa pitää molemmin käsin tuesta kiinni.

Mies on ollut viikon lomalla. Ensi viikolla menee taas töihin. Minä hölmö luulin, että saisin vaikka vain yhtenä päivänä hengähtää kun mieskin on kotona. Mutta eihän minulla ole lomaa!! Olen siis viikon juossut pojan peräss ja hoitanut kodin. Ei siis mitään normaalista poikkeavaa, paisti se lihakasa mikä makaa sohvalla mitään tekemättä, kun itse hiki hatussa yrität pitää kodin asuttavan näköisenä ja pojan tyytyväisenä.

Minulla on maanantaina synttärit ja poika pääsee joksikin ajaksi mummulle ja ukille hoitoon. Varasin itselleni lahjaksi ajan kampaajalle ja sen jälkeen menen kaverini kanssa jonnekin syömään kunnolla. Saa nähdä maltanko olla pidempään pojasta erossa, vai iskeekö ikävä saman tien. Mummo kyllä teki selväksi, ettei ole kiire takaisin ja poika kyllä heidän kanssaan viihtyy nykään ihan hyvin. Ukki etenkin on pojasta hyvä leikkikaveri. Pitää raportoida sitten miten meni 🙂


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *